Johtokunnan toimesta ja asukkaiden toiveesta on lähtetty palautetta Kaarinana kaupungille koskien katujen talvikunnossapitoa Hiiskanmäessä.

Oli koettu, että kuluvana talvena Hiiskantiestä erkanevien poikkikatujen hiekoitus on ollut entistä huonompaa. Autot ovat mäkisillä teillä liukuneet jäällä ja aiheuttaneet vaaratilanteita myös kevyelle liikenteelle, jonka on ollut muutenkin vaikea kulkea liukkaalla tiellä, jolla ei ole jalkakäytävää eikä kevyen liikenteen väylää. Iäkkäämmät asukkaat kokivat lisäksi, että tonttiliittymien kohdalle on kerralla aurattu liian paljon lunta, jonka lapioiminen / kolaaminen on ollut asukkaille ylivoimaista.

Omakotiyhdistys toivoo, että seuraavassa katujen talvikunnossapidon kilpailutuksessa kiinnitetään riittävästi huomiota säännölliseen auraamiseen ja liukkaudentorjuntaan

 

Toinen palaute on lähtenyt Turun Joukkoliikenteelle.

Toimimaton joukkoliikenneyhteys asuinalueeltamme Turkuun, erikoissairaanhoidon palveluihin ja rautatieasemille.

Nykyinen bussiliikenne palvelee lähinnä Kaarinan keskustassa asioivia. Yhteydet Littoisten eteläosista Turkuun edellyttävät bussin vaihtoa, ja vuoroväli on niin harva, että asukkaat eivät koe paikallisliikenteen bussien palvelujen käyttöä edes vaihtoehdoksi omalle autolle tai taksille.Littoisten postinumeroalueen 20660 postipalvelut ovat siirtyneet Hiiskanaukeantien K-marketiin, jossa ovat myös Matkahuollon pakettipalvelut, ja jonne toimitetaan lähettipalveluyritysten paketit postinumeroalueella, jos vastaanottaja ei ole ollut kotona lähetyksen toimitusaikaan. Bussilla on vaikea päästä postille harvan vuorovälin vuoksi.

Alueemme asukkaiden toive on vuosikaudet ollut Littoisista Varissuon kautta Turun keskustaan liikennöivä nopea bussivuoro, jossa ei tarvitsisi vaihtaa autoa.

Ehdotamme palautteessa, että Turun keskustasta Varissuolle liikennöivä linja jatkaisi Littoistentietä Kotimäen koululle ja edelleen Verkakaarta Kaarinantielle (2200) ja tekisi lenkin Krossinkaari - Hiiskanaukeantie (K-market, jonka edessä voisi olla päätepysäkki) - Kaarinantie (2200) ja palaisi samaa reittiä takaisin.  Kyseinen linja tarjoaisi lyhyen kävelymatkan päässä olevan bussiyhteyden Etelä-Littoisten kaupunginosien Vyyryläisenmäki, Lähteenmäki, Hiiskanmäki, Teerimäki, Untola, Verkakylä, Tennus, Pyydysmäki, Kotimäki ja Hakaniitty asukkaille, joita on useita tuhansia. Nunnan laajenevalta asuinalueeltakin kävelymatka olisi kohtuullinen. Jos vuoro ajettaisiin esimerkiksi kaksi kertaa tunnissa, se olisi todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle, ja mahdollistaisi myös alueen koululaisten kulkemisen sekä Kotimäen kouluun (alueemme lasten luokat 0-9) että Varissuolle ja Turun keskustan lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin!

 

Hiiskan- ja Teerimäen omakotiyhdistyksen johtokunta